tausta

lauantai 20. lokakuuta 2012

Blogissa muutosta ja uutta koristelutekniikkaa

Kuten näkyy niin blogin nimi on kokenut muutoksen.. En oikee kokenut Magic Nailsia eli blogin entistä nimeä toimivaksi. Vaihdoin blogin nimen, jonka myötä myös banneri meni uusiksi. Googlehaun myötä oli mahdoton löytää perille blogiin entisellä nimellä, koska Magic Nailsilla tuli ties mitä muutakin. En myöskään ole kovin hyvä englannin kielen taitaja, joten tuntui blogin nimi kaukaiselta. Pidin taika teemaan kumminkin blogin nimessä, joka nykyisin on siis Kynsilakan taikaa. Toivotaan, että Blogger osaa kääntää vanhaan osoitteeseen menijät suoraan tähän nykyiseen osoitteeseen kynsilakantaikaa.blogspot.com.

Sain vihdoin käsiini samettijauheet. Oli melkoisen vaivan takana saada nämä tänne tuppukylään :D Kävin paikallisessa Tiimarissa kyselemässä näistä, muttei myyjä ollut kuullutkaan samettijauheesta ja oli aivan kujalla. Kun myöhemmin kävin uudestaan, oli paikalla myymäläpäällikkö, joka osasi mulle kertoa ettei heiltä löydy tätä tuotetta, mutta lupasi toimittaa mulle Turusta samettijauhetta. Niinpä vihdoin sain nämä kotiin ! Kiitokset vain todella loistavasta palvelusta Tiimarille ! Kohtasin vaan ongelman näiden kuvauksen kanssa, sillä mulla ei ole mitään yberhypersuper kameraa, joten tarkennus on mitä on, mutta eiköhän tästä jonkun näköistä kuvaa saa mitä nämä ovat. Koitan saada parempaa kuvaa kun laitan ensi kertaa näitä kynsille :)









Ideahan samettikynsissä on se, että kynsiin tulee tuollainen karvainen pinta. Nää on niin sulosia :D Yhdessä paketissa on viisi tai neljä putkiloa paketista riippuen. Hintaa näillä on 10€ paketilla. Itse ostin neljä pakettia, mutta ainakin yksi erilainen paketti olisi vielä ollut. Kahdessa paketissa oli samettijauheen lisäksi perusglittereitä mukana.



Herättääkö mielipiteitä uusi blogin nimi tai banneri tai kenties samettijauhe? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3